Äideistä parhaimman sain

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Löytyykö lukijoista kanssani saman sukupolven edustajia, joille heti otsikon riimin kuullessaan piirtyy verkkokalvoille kuva pienestä vakavasta Timo Turusesta, joka joskus kultaisella kahdeksankymmentäluvulla Tenavatähti-nimisessä ohjelmassa niin liikuttavan tunteisiin vetoavasti kyseisen kappaleen esitti? En itsekään noihin aikoihin tainnut juuri olla Timoa vanhempi, mutta niin se vaan tuo pienen pojan ääni on jäänyt jonnekin takaraivoon soimaan siitä eteenpäin.


Minulle otsikko kertoo omasta Äidistäni, ja näin Äitienpäivänä onkin syytä muistaa kiittää Äitiä siitä kaikesta, mitä hän on vuokseni tehnyt. Minun Äitini on aina ollut Äiti isolla Ä:llä, vaikka samalla onkin tehnyt vuosikymmenten uran yksityisyrittäjänä. Äiti on aina ollut itselle se tärkein tuki ja turva, mitä ikinä eteen on tullutkaan. Äitini myös kannatteli perheemme kauan kauan sitten läpi vaikeiden aikojen, ja huolehti aina ensin siitä, että meillä lapsilla oli kaikki mitä tarvitsimme. Montakohan vuotta lie vierähtikään, ettei Äiti ostanut itselleen yhden yhtä uuttaa vaatekappaletta, kun rahat oli tiukilla, mutta lasten piti silti saada uusia vaatteita ja harrastuksia. Äiti on myös minun silmissäni maailman kärsivällisin Äiti. Minä ja siskoni ei varmasti teini-iän uhmassamme oltu mitään maailman helpoimpia kanssaihmisiä puhumattakaan siitä, että lapsena olimme jatkuvasti tukkanuottasilla keskenämme. Äiti ei koskaan huutanut, eikä koskaan hermostunut.


Lapsena ollessa sitä ei varmaan kukaan osaa riittävästi arvostaa omaa äitiään, mutta näin myöhemmällä iällä olen kyllä saanut huomata olevani siunattu maailman parhaalla Äidillä. Ei ehkä ihan jokaisen Äidin kanssa pysty jakamaan kaikkia salaisuuksiaan, eikä ihan jokaiseen Äitiin voi luottaa niinkuin muuriin.


Oman äitiyteni kanssa olen edelleen ekaluokkalainen. Verrattuna omaan Äitiini kärsivällisyyteni on aika ajoin lähes olematon, ja välillä huomaan taantuvani ihan tykkänään kolmevuotiaan tasolle. Silti toivon, että jonain päivänä Jamppakin huomaa omaavansa maailman parhaan Äidin. Mitä omassa äitiydessäni pidän tärkeimpänä on se, että lapsi tietää koko ajan ja joka päivä olevansa rakastettu. Silloinkin kun riidellään. Joka ilta toivottelemme Jampan kanssa toisillemme hyvät yöt ja käydään seuraavanlainen keskustelu. "Hyvää Yötä Jamppa!" " Hyvää Yötä Äiti! " "Aamulla nähdään!" "Aamulla nähdään!"  "Äiti rakastaa sinua!" "Minäkin rakastan sinua Äiti!".



Näissä kuvissa kolmen ja puolen vuoden takaa on niin paljon tunnetta mukana, että sitä ei voi koskaan unohtaa. Jossain välissä ehdin jo aika pitkään olla sitä mieltä, että minusta ei tule koskaan äitiä, mutta onneksi mieli muuttui. Nyt en osaisi enää kuvitella elämää ilman pientä poikaani, joka on elämäni tärkein valo.

Näine mietteineni haluan toivottaa kaikille muillekin Äideille ja mummeille Oikein Ihanaa Äitienpäivää!


1 kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)