Gluteeniton ruokavalio Osa 1 - tavallisen treenajan kauppakassilla

tiistai 21. huhtikuuta 2015

                                                  Gluten-free diet. How do I do my groceries.

Virtuaalimaailma on nykyään pullollaan erilaisia fitness-blogeja, joissa pääosin nuoret alle kolmekymppiset kovaa treenaavat naiset kertovat ruokavaliostaan ja treenistään. Koska minä en (valitettavasti) enää kuulu tuohon kategoriaan, eikä tavoitteenani olekaan missään nimessä täysin rasvaton vartalo, ajattelin valaista teille hieman omaa ruokailufilosofiaani näin kauppakassin esittelyn muodossa.

Ravinnosta ja sen vaikutuksista olen ollut hyvin kiinnostunut koko elämäni, mutta pitkälti viime vuosiin saakka tavoitteenani oli syödä mahdollisimman vähärasvaisesti. Olen myös ns. aiemmassa elämässäni ollut maailmanluokan hilihydraattien rakastaja, ja saatoin elää päiväkausia pelkällä Real-leivällä ja pastalla, mitä enemmän sen parempi. Olin kerrassaan kauhuissaan karppausbuumin saapumisesta muutamia vuosia takaperin, että mitenkä ihmeessä jotkut vapaaehtoisesti koostavat ruokavalionsa rasvan ympärille, sillä rasvastahan suurin prosentuaalinen määrä päivittäistä energiaa karppausruokavaliossa koostuu.


Muutamia vuosia takaperin havahduin vihdoin huomaamaan, että ei voi olla normaalia, että en jaksa enää tehdä mitään. Jaksoin nipin napin käydä töissä, ja sen jälkeen rötkähdin sohvaan, missä katsoa möllötin telkkaria nukkumaan menoon saakka. En siltikään osannut vielä yhdistää olotilaani ruokavaliooni. Kun lopulta päädyin selkävaivoineni akupainantaan erikoistuneelle hierojalle päädyin hänen kanssaan juttusille asiasta, ja sain kuulla, että osalla meistä ihmisistä saattaa olla vaivana glueeniyliherkkyys. Tämä vaiva ei tarkoita sitä, että olisi keliaakikko tai vilja-allergikko, vaan yksinomaan sitä, että gluteenipitoisten viljojen syöminen aiheuttaa erinäisiä terveysvaivoja. Vaivat voivat ilmetä nivelkipuina, väsymyksenä, iho-oireiluna ja ennen muuta tietysti vatsavaivoina. Se, mitä moni nainen pitää niinsanotusti normaalina, että vatsa turpoaa joka syömisen jälkeen palloksi, ja kestää monta tuntia helpottaakseen, saattakin itse asiassa olla oire gluteeniyliherkkyydestä. Sain vienon kehotuksen kokeilla alkaa pikkuhiljaa karsimaan ravinnostani gluteenitpitoiset viljat pois.


Ensi alkuun ajatus tuntui aivan mahdottomalta. Miltä tuntuisi sanoa hyvästit niin rakkaalle ruisleivälle ja ihanille pasta-annoksille. Entä pullat ja kakut? Voileipäkakut juhlissa ja maistuvat täytetyt patongit? Kyselinkin neuvojaltani, että mitä ihmeessä minä sitten syön välipalaksi, kun olen tottunut pakkaamaan mukaan täytettyjä voileipiä, ja napostelemaan niitä missä milloinkin liikkeellä ollessani. Vastaus oli, että esimerkiksi hedelmiä ja pähkinöitä. Olin kertakaikkisen pöyristynyt ajatuksesta. Pikkuhiljaa ajatuksen siemen alkoi kuitenkin mielessäni itää, ja päätin lähteä kokeilemaan.


Jotkut gluteenittomalle ruokavaliolle siirtyneet ovat netissäkin hehkuttaneet, kuinka nykyisin kaupasta löytyy gluteenittomalta hyllyltä korvike kaikille viljatuotteille. Kun tavoitteena on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja mahdollisimman puhdas ruokavalio, ei gluteenittomuuden idea kuitenkaan ole tämä. Terveellisessä gluteenittomassa ruokavaliossa on pyrkimys kohti luontaista gluteenittomuutta, eli viljatuotteita ei korvata niiden keinotekoisilla korvikkeilla, vaan viljojen karsimisen jälkeen ruokavalioon lisätään luonnollisia ravintorikkaita elementtejä, kuten kasviksia ja marjoja. Syön toki itsekin noin kerran viikossa parissa edelleenkin pastaa, ja silloin pastana toimii juuri nämä riisistä tai maissista valmistetut pastatuotteet, mutta muuten entinen makaroonihiiri on vaihtanut lisukkeesa juureksiin ja kasviksiin. Myös niissä kannattaa olla tarkkana, mikäli tavoitteena on saada mahdollisimman ravitsevaa ravintoa, sillä esimerkiksi perisuomalaisessa perunassa ravintoarvot jäävät melkoisen köykäisiksi. Omalta lautaseltani löytyykin useimmiten lisukkeena perunan sijaan bataattia, porkkanaa ja palsternakkaa. Tosin juureksiakin useammin lisuke koostuu parsakaaalista, kukkakaalista tai kesäkurpitsasta. Itsekin olen alunalkaen ollut varsinainen kesäkurpitsan kammoaja, mutta niin sitä vaan ihminen oppii. Haasteita ruuanlaitossa edelleen piisaa, ja mielikuvitus joutuu välillä koville. Onhan meidän suomalaisten suosimat makaroonilaatikot ja jauhelihaperunakeitot niin helppo väsätä. Ei taritse juuri miettiä, kun kierrättää perheen pöydässä nakkikeiton, kalakeiton ja jauhelihaspagetin ikuista pyörää.


No mitä sieltä kauppakassista sitten tällä kertaa löytyi. Kesäkurpitsaa, palsternakkaa, porkkanaa, punakaalta,  tomaatteja, paprikaa, pinaattia (vihersmoothieisiin), salaatteja ja kurkkua. Hedelmiä, kanaa, vähärasvaista naudan jauhelihaa, kalkkunaleikkelettä, kananmunia, rahkaa, raejuustoa ja Skyriä. Sekä suurta pahettani, luomutattarinäkkäriä. (Näitä voisi syödä paketillisen kerralla.) Ja niin. Proteeinipatukoita. Minkään täysin puhtaan ravinnon ruokavalion noudattaja en siis ole. Maitotuotteista voinkin kirjoittaa joku päivä ihan oman juttunsa, mutta kun oma kroppani sietää hapanmaitotuotteta melko hyvin, tulee niitä käytettyä, kun ne on tällaiselle kuntosalitreenajalle niin oiva tapa tankata proteiineja. Patukoiden lisäaineluttelo saa varmasti myös monet täysin puhtaan ruokavalion noudattajat kavahtamaan, mutta tällä hetkellä tämä riittää minulle. Gluteenittomalla ruokavaliolla olen saanut elämääni takaisin reilulla kädellä pirteyttä ja jaksamista, ja mahavaivat ovat mennyttä. Myös nivelvaivat ovat helpottaneet huomattavasti noudatettuani nyt useamman vuoden gluteenitonta ruokavaliota. Perheen miehet kyllä syövät edelleen tavallista sekaravintoa, vaikkakin miehenpuolellakin on viljojen käyttö vähentynyt puoleen. 

Myöhemmin voisin vielä kirjoitella vaikkapa esimerkin päivän ruokailustani sekä ravintovalmentajan näkemyksistä maitotuotteiden ja sokerin käytöstä. Pysykäähän siis kuulolla, jos ravintoasiat kiinnostavat.

Oletko sinä kokeillut gluteenitonta ruokavaliota? Millaisia kokemuksia sinulla on?


PS: Vielä ylihuomiseen asti aikaa osallistua lukijakilpailuun. Liity siis blogin lukijaksi sivupalkkiin luomalla Google + -tunnukset ja olet mukana Fit-lehden tai Trendin tilauksen arvonnassa. 

6 kommenttia

  1. Loistava postaus! Olen itse huomannut erityisesti vehnän aiheuttavan pahaa oloa, turvotusta ja väsymystä. Vehnä onkin jäänyt jo vuosia sitten pois normaaliruokavaliostani. Arkisin en syö leipää tai pastaa, mutta juhlissa ja kylässä tulee kyllä leivonnaisia otettua. Aiemmin olenkin karppaamalla onnistuneesti pudottanut 20 kg painosta, mutta tällä hetkellä elelen ja syön tasapainotellen. Viime aikoina on kyllä sokeri hiukan hiipinyt takaisin ruokavalioon ja sen suhteen pitäisikin ottaa itseä hieman taas niskasta kiinni. En kuitenkaan halua kieltää itseltäni aivan kaikkia herkkuja, joten voisi sanoa, että itseä ja omaa kroppaa kuunnellen yritetään tällä hetkellä syödä.

    VastaaPoista
  2. Sama vika rahikaisella. Sokerin kanssa käydään edelleen päivittäin vääntöä siitä, kuka määrää. Onneksi näin iän myötä on oppinut myös kohtuutta ja terveen järjen käyttöä ruoka-asioissa eikä minkään suhteen tarvitse olla täysin ehdoton.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen postaus ja jään odottamaan tuleeko tähän jatkeeksi ihan reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään kokkikolmonenhan minä en varsinaisesti ole, ja ruokakuvaajana varsinkin vallan toivoton, mutta jotain on tuloillaan joo. :)

      Poista
  4. Mä oon ollut gluteenittomalla enemmän tai vähemmän nyt nelisen vuotta. Isälläni todettiin samoihin aikoihin keliakia, ja itsekin huomasin eritoten vehnän ja rukiin aiheuttavan ikäviä vatsaoireita. Entiselle pastahiirelle oli kyllä hankala paikka! Vaan selvisin siitä. :)

    Vuoden alussa aloitin treenit PT:n johdolla, ja koska ruokavaliota rukattiin uuteen kuntoon, saivat myös maitotuotteet jäädä. Meinasi olla pikkusen hankalaa, kun ei saanut syödä gluteenia (jota välttelin muutenkin), lihaa (olen ollut pesco-vege 10 vuotta) tai maitotuotteita! Lopulta tein kompromissin, jossa juustoa voi välillä syödä pieniä määriä, ja olen lisännyt myös punaisen lihan määrää ruokavaliossani riistalla ja luomulihalla. Ehkä tällainen paleotyyppinen ruokavalio on tällä hetkellä paras. :)

    Noissa gluteenittomissa tuotteissa tosiaan on yleensä ihan järkyttävät määrät E-koodeja. Ite oon löytänyt Raksilan cittarista joko sellaisia suuria 100% kaurarieskoja, tai vastaavia pieniä (niiden valmistaja taisi olla PullaPirtti). Myös Pirkan kauranäkkärit ovat jees, hyvänmakuisia eikä lisäaineilla pilattuja!

    Suosittelen myös tsekkaamaan tämän blogin, superallergisten lasten vuoksi monikin tuttu ruoka on saanut ihan uuden reseptin. :) http://rajoitetutherkut.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos vinkistä. :) Maitoteuooetiden poisjättäminen tai edes sen kokeilu on kyllä koko ajan ajatuksen alla työstössä täälläkin. Saa nähdä milloin saan itsestäi irti lähteä kokeilemaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)