Kurkistus

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Hellurei! Perjantai. Jee. Vietetellään tänään treffi-iltaa Jampan kanssa, ja kipaistiin hetki sitten ravintolassa syömässä ja päräytettiin sitten vielä kaupan kautta kotiin fiksaamaan mellevät jäätelöannokset molemmille. Aina ei jaksa olla ihan yhtä terveellinen näiden ruokavaliovalintojen kanssa. Kun miehenpuoli lähti poikien kanssa mökkiviikonlopun viettoon, me pistimme siis Jampan kanssa elämän risaiseksi. Kotona paikat on vähän hyrskyn myrskyn, mutta järjestellään sitten huomenna. Edellämainitusta syystä tänään on tarjolla vain pieni kurkistus siihen, mitä muuta uutta keittiöosastolle on ilmestynyt taannoisen tarjoiluvaunun lisäksi. Kuka arvaa mistä on kyse?
IMG_2842.jpg
IMG_2850.jpg
IMG_2854.jpg
Kuvat oli ihan pakko napsaista eilen ilta(päivä)auringon luodessa viimeisiä säteitään sälekaihtimien raosta. Ja samalla kun viimeisen kuvan sain näpättyä, valo olikin jo poissa. Onneksi se hiipii nurkissa joka päivä jo pikkuisen pidempään.
<3 Kevät.


                                          A sneak peek of something new in the kitchen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)