Harmaan sävyjä petauksessa

lauantai 31. tammikuuta 2015

Heipähei pitkästä aikaa. Viikko on vierähtänyt viime postauksesta, mutta kun karhunpoika sairastaa, pitää asiat laittaa tärkeysjärjestykseen. Jo viikon verran on pienellä miehellä pidellyt kuumetta, ja meinaa jo kaveri itseki hermostua tilanteeseen, kun ulos ei pääse totuttuun tapaan touhuamaan. 
Tänään kuitenkin niitä aiemmin lupailemiani uusia petivaatteita. Alakerran työ/vierashuone on vuodenvaihteen jälkeen alkanut yhä enemmässä määrin kantaa titteliä kakkosmakuuhuone. Pähkäilimme nimittäin pitkään ja hartaasti sen suhteen, että vaihdammeko huoneessa aiemmin majailleen 80 cm leveän vierasvuoteen vuodesohvaan vai isompaan sänkyyn. Sohvaa puolsi huoneen pienuus, sillä huoneessa tosiaan pitää mahtua myös tekemään töitä ja säilyttämään miehen ja Jampan vaatteita sekä minun kaikkinaisia mappeja ja papereitani, mutta käytännön tarve kuitenkin voitti. Kun taloudessa asuu kolme erilaisista unihäiriöistä kärsivää ihmistä, on parempi, että jokaisella on tilanteen tullen mahdollista hakeutua omaan rauhaan nukkumaan. Vuodesohvan levittely öiseen aikaan olisi todennäköisesti aiheuttanut vaan lisää harmaita hiuksia kaikille, joten päädyimme vaihtamaan huoneeseen kunnon jämäkän 120 cm leveän runkopatjan, jossa sitten tulevaisuudessa mahtuu tarvittaessa majoittamaan vaikka kaksi aikuistakin. Leikkitilaa tai jumppatilaahan huoneessa ei enää ole, mutta olemme kyllä olleet tyytyväisiä ratkaisuun. 
Ja tässäpä uuden asukkaan petivaatteet suoraan alennusmyynneistä.
IMG_1058.jpg
Elloksen alennusmyynneistä bongasin siis vaalean harmaat pussilakanat, joissa on sellainen hotellimaisen kahiseva fiilis. Kangas on tosi jämäkkää ja tällaisen silityskammoisen silmiin ihanan ryppyisää. Olen siis vahvasti sitä mieltä, että näiden vuodevaatteiden ei ole tarkoituskaan olla silitettyjä. (Tiedoksi muuten, että vaikka ihan näitä samoja ei enää alennuksesta löytynyt, oli Elloksella * muutamat aika hurmaavat valkoiset ja tummanharmaat lakanasetit vielä hyvässä alessa.) Tummanharmaa tyynyliina sekä haalean vaalean harmaa pellavainen jättityynyliina ovat sen sijaan hankintoja Anttilan joulunalusaleista. Tuo isomman koon tyynyliina oli kyllä rehellisesti sanottuna virheostos, kun eräät hokareet eivät pakettia turhan tarkkaan lueskelleet. Eihän se sitten auttanut kuin kipittää lähimpään Jyskiin ostamaan tyynytkin... Onneksi sielläkin oli vielä alennusmyynnit käynnissä, ja yhdelle jättityynylle jäi hintaa kokonaiset 7 euroa.
IMG_1067.jpg
Unohtui muuten vielä tuosta huoneen monikäyttöisyyslistasta minun puolipitoisten vaatteideni säilytys. Siellähän ne nurkassa nököttää.
IMG_1068.jpg
IMG_1052.jpg
IMG_1092.jpg
Toisella puolella sänkyä sijaitsee ensimmäisessä kuvassa näkyvä Kare Designin sarja(yö)pöytä ja tällä toisella puolella niinikään Elloksen aleista bongattu lasipullo. Himoitsin tuota pulloa koko syksyn, mutta en raaskinut ostaa ennenkuin hinnasta putosi puolet pois. * Clas Ohlsonin vanhassa metallikorissa säilytellään yleensä päiväpeitettä.
IMG_1107.jpg

Kyllä kelpaa köllötellä. Vierassängystä onkin kehkeytynyt oikea Jampan peuhupaikka, sen verran mukava pehmeässä petauksessa on möyriä.

Ps. Jos ette ole vielä Elloksen alen loppurysäyksessä * käyneet, menkäähän kipin kapin tsekkaamaan tarjonta. Nyt nimittäin saa jo alennetuista hinnoista vielä -20% lisäalen.


                                              New bed, new bedsheets. Sweet Dreams.


(* Kaupallinen linkki)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)