Säästä satasia lomalla

maanantai 9. heinäkuuta 2018

* Yhteistyössä Offerilla.*


Kuinka monella siellä on juuri pyörähtänyt loma käyntiin? Ainakin säät suosii heinäkuun lomailijoita ja täällä Oulussakin lämpötila hätyyttelee jo 25 astetta. Jos lomasuunnitelmat on vielä vähän auki, niin minä voisin kertoa, miten kotimaanmatkailussa voi säästää jopa satasia. Sain nimittäin tilaisuuden tehdä jälleen yhteistyötä Offerillan kanssa (aiemmat kokemukseni täällä), ja päädyin tällä kertaa Oulun sivuston lisäksi tutkailemaan mitä Helsingillä olisi tarjota. Offerillahan tarjoaa sekä tuotteita että palveluita reilusti alle normihintojen, joten pienellä etukäteissuunnittelulla voi säästää pitkän pennin. Itse lähdin suunnittelemaan pientä lomamatkaa Helsingin suuntaan, ja sain huomata, etä Offerillan diileillä voin säästää niin aktiviteeteissa kuin ruokailuissa paljon.

offerilla matkailu helsinki diilit
Jamppa rakastaa kaikkea vedenalaiseen elämään liittyvää, mutta viimeksikin Helsingissä käydessä iski pihiys, enkä raaskinut ostaa Sea Life-lippuja koko perheelle. Offerillan kautta liput saisi kuitenkin lähes puoleen hintaan. Samoin puoleen hintaan tai jopa alle voi päästä pelaamaan Pakohuonepeliä, virtuaalitodellisuuspeliä tai ajelemaan Hop on Hop off-bussilla. Kaikki nämä mahtavat tarjoukset löytyy täältä.  Koko perheen aktiviteettien lisäksi tarjolla on myös aikuisempaan makuun sopivaa tekemistä kuten melontaa, suppailua tai jokiristeilyä. Myös ruokadiilejä on Helsingissä tarjolla joka makuun pizzerioista sushiin ja sushista itämaiseen. Nämä ravintoladiilit kannattaa muuten ehdottomasti tsekata jos olet Helsinkiläinen.
offerilla kauneudenhoito helsinki
Perhelomailun lomassa on hyvä hoitaa myös itseään, ja Helsingissä on hulvaton määrä erilaisia hyvinvointipalveluja ja kauneushoitoja ostettavana Offerillan kautta pilkkahintaan. Kuten pominnoistani huomaatte, varaamalla hoidon Offerillan kautta voi säästää jopa 70% hoidon hinnasta. Pääsääntöisesti Offerillan kautta ostetut lahjakortit ovat voimassa 2 kk ostohetkestä (kannattaa aina varmistaa diiliä ostaessa tarjousehdoista), joten palveluita voi ostaa myös tulevan varalle. Itsekin olen jo ostanut kasvohoidon Oulun Tyylikoulu Wellhottariin, mutta aion käyttää sen vasta syksyn koittaessa, kun kasvot kaipaavat extrahoitoa kesän jäljiltä. Vuosia nuoremmaksi- hoito kuulostaa juuri siltä, mitä kuka tahansa meistä saattaisi kaivata, vai mitä?
offerilla kauneudenhoito oulu
Mitenkä homma sitten toimii? Menet vaan osoitteeseen Offerilla.com ja valitset haluamasi kaupungin vasemmalta yläreunasta. Lisäksi voit skaalata vaihtoehtoja esim, klikkaamalla palvelut, kauneus, ruoka ja juoma jne. Löytäessäsi haluamasi lisäät tuotteen tai palvelun ostoskoriin, ja maksun jälkeen saat kupongin sähköpostiisi, (tai hieman modernimmin myös suoraan Offerilla- sovellukseesi, jos olet sellaisen ladannut).Varatessasi palvelua kerrot kyseessä olevan Offerilla-diilin, ja asia on sillä sipuli. Helppoa, eikö vaan.  Tarkemmat ohjeet Offerillan käyttämiseen ja vastaukset muihin mieltäsi ehkä arveluttaviin kysymyksiin löydät täältä.

offerilla uutiskirje

Koska kiireisessä arjessa saattaa monesti unohtaa seurailla hyviä tarjouksia, on uutiskirjeen tilaaminen helpoin tapa pysyä kärryillä oman kaupungin eduista. Ainakin itse olisin muuten missannut jo aika monta hyvää juttua, niinkuin vaikka eräänkin jutun, jolla  ajattelin saada kaikki kodin matot ja sängyt ja muut tekstiilit putipuhtaaksi pilkkahintaan? 

Uutiskirjeen voit tilata täältä. Ps. Koodilla LOMA saat nyt 11 % alennuksen jo ennestään edullisista hinnoista, kun teet ostoksesi viimeistään 15.7.2018 mennessä.


Käykäähän tutustumassa Offerillan tarjontaan, nämä edut ovat kyllä niin hyviä, että ovat hyvinkin muutaman minuutin nettisurfailun arvoisia, vaikka aurinko ulkona paistaakin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)