Koti on vaarallinen paikka, sanotaan. Ja tulipa taas todistettua vanha viisaus oikeaksi. Ikävän ilkeä lasikuppi kun päätti haljeta ja halkaista mennessään minulta sormenpään jännettä myöten. Oli muuten ikävä näky sellainen velttona lörpöttävä sormenpää. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että satuin saamaan peruutusajan käskirurgille ja pääsin jo parin päivän sisään onnettomuudesta kursituttamaan sormeani kokoon. Nyt sitten jännätään tuleeko sormesta vielä toimiva peli. Toivossa on hyvä elää.
Onko teille koskaan sattunut hutiloinnin vuoksi jotain niin, että sitten kun vahinko tapahtuu alkaa soimaamaan itseään, että jos minä vain olisin toiminut rauhallisemmin tai hitaammin tai tai... niin tätä ei olisi sattunut? Minulle kun tätä sattuu kohtalaisen useinkin, ja usein viimeinen ajatus ennenkuin rytisee onkin ollut että Joko taas? Joskus on sattunut isomminkin, niinkuin eräs talvinen aamu ajaessani autolla sellaisen kolarin että meni koko auto lunastukseen- ihme ettei koko ihminenkin. Joskus menee jotain pienempää. Ja joskus menee sitten sormenpää. Tällä kertaa yritän ottaa haaverin ihan vaan viestinä Universumilta, että pitäisi pikkuisen jarrutella. Ja pitäisi oppia arvostamaan sitä mitä minulla jo on. Että aina ei tarvi olla parempi ja nopeampi ja tehokkaampi ja hoikempi ja mitä näitä itselle asetettuja vaatimuksia nyt on, vaan voisi ihan vaan keskittyä olemaan ja arvostamaan sitä kaikkea mitä minulla jo on. Niinkuin perhettä ja ystäviä. Kohtalaista terveyttä. Harrastuksia. Ja (lähes)toimivia raajoja.
Vaikka instan puolella tänään valittelinkin työni laadun olevan sellaita, että näin sairaslomallakaan ei ehdi vaan sairastaa, vaan osa töistä on pakko hoitaa vaikka sitten yksikätisenä ja etätyönä, onpa nyt kuitenkin vähän paremmin aikaa istahtaa kahvihetken ajaksi vaikkapa kliseisesti haistelemaan ruusuja. Tällä kertaa vieläpä poikkeuksellisen värikkäitä sellaisia, kun lähikauppamme tällaisen kimpun asiakkailleen ystävällisesti avajaisten kunniaksi lahjoitti. Kiitos vaan vielä tätäkin kautta.
Ja aurinko ihana on taas palannut! Ulkona tosin paukkaa jo ties monettako viikkoa miinus kahdenkympin pakkaset, mutta kyllä nämä säteet piristävät mieltä iha näin sisältäkin ihailtuna.
Muistakaa arvostaa sormianne! (Niiden arvoa kun ei huomaa ennenkuin jotain tapahtuu.)
Seuraa blogia
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)