Simppelit jouluservetit ja kaamoksenkaatopiparit

tiistai 5. joulukuuta 2017

/During the Christmas season it is quite alright to have gingerbreads every day. Right?/


Hyvää Itsenäisyyspäivän aattoa. Tuntui kuin perjantailta ikään, kun työpäivän päätteeksi hurautettiin elokuvavuokraamoon (For real. Minä tykkään vuokrata elokuvani edelleen ihan fyysisinä kappaleina. Olen aika monella tapaa melko Old school.) ja sieltä kotiin pötköttämään taljalle Jamppa kainalossa Autot 3:sta katselemaan, kun ei ole noiden iltatoimien kanssa ole onneksi tänään ihan niin minuutin päälle kun huomenna saa nauttia ihanasta ylimääräisesä vapaapäivästä. Tiedän, että monet muut taitavat tänään olla viettämässä hiukan fiinimpää Itsenäisyyden aattoiltaa hyvän ruuan ja seurustelun parissa, mutta itselläni on kyllä sen sortin loppuvuoden väsykaamos niskassa painamassa, että tämä oli tähän hetkeen juuri oikea tapa juhlia.
valkoinen talja joulusisustus
Viikonloppuna nappastuissa kuvissa toistuu hyvin viimeisen muutaman viikon teema. Välipalaksi on tullut vedeltyä pipareita harva se päivä ja kynttilöillä on yritetty kaamosta kaataa. Vaikka muuten olen melkoisen terveellisen ruokavalion puolestapuhuja, jotenkin tämä marras-joulukuun taite saa aina tarttumaan piparipurkkiin ja muihinkin herkkuihin. Jotenkin sitä antaa itselleen luvan turvautua kaikkiin käytettävissä oleviin (hemmottelu)keinoihin selvitäkseen pimeimmän kauden yli. Onneksi kohta päivä alkaakin taas pitenemään.
kultainen tarjotin balmuir kynttilä
Simppelit jouluservetit tarttuivat mukaan taannoisella Kärkkäisen reissulla, ja paketin sai kahden euron hintaan. Pieni raha, suuri ilo. Ihanasti nämä muistuttelevat, mikä juhla alkaa olla jo ihan oven takana, ja miellyttävät esteetikon silmää kaikessa yksinkertaisuudessaan.




Seuraa blogia

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)