Pienen eteisen sisustus ja edullinen lahjavinkki ystävälle

lauantai 2. joulukuuta 2017

/Tiny hallway. Many shoes. This narrow sideboard from Ikea is a perfect fit and hides as many as 25 pairs of shoes./


Viikonloppu. Mahtavaa. Ohjelmassa on tänä viikonloppuna luonnollisestikin viritellä joulukoristeita vähän sinne sun tänne nyt jo esillä olevien kausivalojen lisäksi, ja ehkäpä myös paistaa ne ensimmäiset gluteenittomat piparit. Ajattelin haastaa itseni tekemään taikinan tällä kertaa itse, vaikka kaupan pakastealtaastakin saa nykyään hyvin myös glutenitontakin taikinaa. Saapa nähä miten käy.

Päivän kuvat saattavat ensi alkuun hieman herättää kysymyksiä, että mitenkäs nämä jouluun liittyy, mutta loppupuolen kuvista löytyy erittäin edullinen ja taatusti monelle naiselle tarpeellinen lahajavinkki, joka minun mielestäni on vielä melko kaunis katsella. Jos siis haluat ilahduttaa ystävää jollain pienellä, lukaisehan loppuun saakka. 
luklabel kehikko valkoinen
Joskus taannoin postailin meidän ongelmallisesta eteisestä, joka on hyvinkin kapea ja jonka peilikaappiin en millään saa mahdutettua edes akuuteimmassa käytössä olevia kenkäparejani (joita on siis moooonta). Jampan ollessa vielä sen verran pieni, että hänet tarvitsi pukea, oli eteisessä tuulikaapin edessä pieni jakkara, jolla istuen lapsen pukeminen sylissä kävi näppärästi, mutta lapsen kasvettua omatoimiseksi pukijaksi sain tilaisuuden siirtää jakkara pois eteisestä ja tuoda tilalle kenkäkaapin.
valkoinen kenkäkaappi ikea billy
Mistään ei vaan tahtonut löytyä riittävän kapeaa ja sopivan korkuista kaappia, jossa säilytystila olisi silti maksimaalinen. Kunnes keksin, että minullahan on täydellinen kaappi jo valmiina, mutta piilossa varaston puolella. Ikea Billy siirtyi siis sisävarastosta eteiseen ja ostin siihen vaan ovet, jotta näkymä eteisessä olisi vähän harmonisempi. Billyyn saa ostettua lisälevyjä, joten kaappi säilöö sujuvasti jopa 25 paria kenkiä. 
latva naulakko
Jakkara väistyi kulman taakse Latva-naulakon seuraan. Latva on muuten ollut yksi parhaimpia design-hankintojani, joka on myös toiminut käytännön tarpeessa täydellisesti. Latva kun kantaa vakaasti ja ylpeästi hyvinkin massiivisen määrän takkeja vaikkapa juhlapäivänä, ja arjessakin on loistava kun oksia on joka korkeudella niin lapsetkin yltävät itse vaatteensa ripustamaan.
vaalea eteinen sisustus
No mikäs se lahjavinkki sitten on?
byredo hay luklabel cooee design
Sielläpä se jo vähän kurkkaa muiden aarteideni seasta. Eteisen kenkäkaappi oli mainio keksintö myös siinä mielessä, että sain rakenneltua siihen oman turhamaisuuden temppelini, missä säilön ihaninta tuoksuani Byredon Blanchea sekä aurinkolasejani, jotka olen ripustanut Luklabelin rautakehikkoon ja kaikkia korujani, jotka on tästä helppo aamulla pukea lähtiessä päällensä ja kotiin tullessa riisua pois.
edullinen koruteline
Ja tässäpä lahjavinkki. Mustalla marmorijäljitelmäjalalla varustettu kultainen koruteline, joka on aivan paras juuri rannekorujen säilytykseen ja hintaa tällä on reilusti alle kymppi. Mistäpä muualta kuin Tigerista. Aivan parhautta.


Seuraa blogia

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)