Mustavalkoinen työhuone | IKEA

maanantai 18. heinäkuuta 2016

/Just happened to notice a few days back that quite a lot of the furniture and details in my guestroom is currently from Ikea./



No niin, tänään vihdoin lisää niitä kuvia yläkertaan siirtyneestä työ/vierashuoneesta. Kun huoneita pyöriteltiin kotonamme ympäri toukokuussa, oli alakertaan jätettävä massiivinen mappikaappi, sillä sen kantaminen yläkertaan ja tiukassa kurvissa kaiteen yli nostaminen olisi vaatinut vähän turhan paljon voimainponnistuksia. Tämä ratkaisu tosiaan saikin aikaan sen, että jouduin pistämään marittamiseeni vauhtia, kun kaapissa majailleet kymmenet mapit oli käytävä läpi. Kaappi jäi siis alakertaan toimittamaan lelukaapin virkaa, ja minulle työhuoneeseen jäi ennen lakanasäilytyksenä toiminut pikkuruinen Ikean senkki. Ja kyllä sitä paperia sitten lähtikin jätesäkkitolkulla kierrätykseen, kun sain kaikki läpikäytyä. Tämä työ/vierashuone edustaa nyt sitä ihan ensimmäisenä täysin valmiiksi saatua kohdetta, jossa kaikki jäljellejääneet tavarat todellakin konmarimaisen ajattelumallin mukaisesti tuottavat iloa. (Vinkkinä muuten, että monen marittajan vaatteiden karsimisinspiraationa toimivaa kirjaa Hyvän Mielen Vaatekaappi saa nyt superedulliseen hintaan täältä.)
oliivipuu
Senkki majailee heti oven viereisellä seinällä, ja lakanat sieltä päätyivät samassa huoneessa olevan vaatekaappini hyllyille. Tämä oli ihme ja kumma kyllä mahdollista sen jälkeen, kun sain myös vaatteista osan karsittua. Senkki on vanha löytö Ikean poistopisteestä ja hankittiin aikanaan sen takia, että siinä on liukuovet. Kun aiemmin huoneessa oli senkkiä vastapäätä jättiläismäinen parisänky, ei tavalliset kaapinovet olisi mahtuneet siellä aukeamaan.
mustavalkoinen työhuone
Työpöytä huoneessa on uusi (tosin jalat siis käytettynä ostetut). Vanha työpöytämme matkusti makuuhuoneeseen ja Jampalle on myös hankittu kierrätysversiona oma työpöytänsä samalla kun huonerumban yhteydessä päivittelin Jampan huonettakin hieman isommalle pojalle sopivaksi. Tämä Ikean pukkijalkapöytä toimii pienessä huonessa keveytensä vuoksi mainiosti, ja eipä tule halua jemmata kaikennäköistä pientä pöytälaatikoihin kun niitä ei ole...
ikea työhuone
Se sitten mihin jemmaillaan, on myös Ikeasta lähtöisin. Pluggis lehtikotelot ovat juuri passelit säilömään akuutisti käsillä olevia papereita ja saman sarjan kannellinen pikkulaatikko pöydällä piilottaa sisuksiinsa aina tarvittavat teipin, rei'ittimen jne.
ikea työhuone valaisin
Myös työvalaisin on Ikeasta. Arvoin keväällä näitä hankkiessani hyvän tovin tämän mustan ja kromisen välillä, mutta niinhän se musta vei taas voiton. Vanha Pentikin pallojalkalamppu alkoi jostain syystä jo kauan aikaa sitten tuoksahtamaan sellaiselta palaneelta sähköltä (tosi tieteellisesti määritelty, mutta paremminkaan en osaa hajua kuvailla. Oletin kuitenkin, että lienee aika hankkia uusi lamppu.)
mustavalkoinen työhuone
mustavalkoinen makuuhuone

Tällaista täällä siis nyt on. Kun kaikki ylimääräinen on siivottu pois, niin työntekokin toivottavasti taas syksyn tullen maistuu paremmalta. Jos sinulla sattuu olemaan blogi ja olet saanut jonkun huoneen konmaritettua loppuun saakka, laitahan linkkiä kommenttiboksiin, tulen mielellään kurkistelemaan miltä teillä näyttää. :)








(Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.)

2 kommenttia

  1. Ihanalta näyttää, tosi raikasta ja avaraa. Mä en konmarittele, mutta olen kyllä lomalla taas käynyt kaappeja läpi ja pari huonekaluakin meni myyntiin.

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän kaunista <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)