DIY Liitutaulu

tiistai 20. tammikuuta 2015

No tulipahan kokeiltua. Minähän en siis ole missään määrin käsityöihmisiä (vaikka yläasteen käsityöopettaja niin erehtyikin luulemaan päättötodistuksen numeroani antaessaan), ja kuten olen joka vuosi joulukorttiaskartelupostauksissakin todennut, en onnistuisi edes leikkaamaan suoraa viivaa vaikka asetta pidettäisiin ohimolla. Sattuipa nyt kuitenkin niin, että minulta sattui löytymään ylimääräiset kehykset. Ja nimenomaan sellaiset kehykset, joihin ei voinut vaihtaa kuvaa. Lisäksi kaapin perukoilla sattui lymyilemään jo kaksi vuotta sitten heräteosteltu rullallinen liitutaulutarraa. Ja tuumasta toimeen. Oikein päätin, että tällä kertaa en anna huonojen hermojeni pilata tätä juttua, ja niinhän minä aloin rullaamaan tarraa kehyksen päälle hitaasti hitaasti... ja revin tarraa irti ja rullasin. Ja revin ja rullasin. Ja revin ja .... no ymmärsitte ehkä pointin. Jossain puolivälissä kehystä tarra oli kuitenkin niin kurtussa keskeltä, että mikään mahti maailmassa ei olisi sitä enää saanut oikenemaan ja niinpä sitten apinan  raivolla hinkkasin lopun tarran kurtusta piittaamatta loppuun saakka. Olkoon mokoma. Visioissani olin jo ripustanut taulun johonkin keskeiselle paikalle keittiöön, ja suunnitellut piristäväni viikkojani erinäisillä motivoivilla iskulauseilla, mutta eihän tuota tekelettä voinut katseenkorkeudelle nostaa. Olkoon sitten ainakin hetken tuolla lattian rajassa muistuttamassa kärsivällisyyden hyveestä.
IMG_1167.jpg
Itsehän en ammatistani huolimatta osaa liitua käytellä, joten piti hälyttää sisko apuun.
IMG_1160.jpg
Kuvista muuten huomaa myös erään toisen murheenkryynini. Piti sitten saada aikanaan päähän maalauttaa ruokailutilan seinänpätkä eri värillä kuin keittiön.
IMG_1163.jpg
 Rapsakkaa pakkasviikon alkua kaikille!


                                        Tried to do a tiny blackboard myself. Well, I tried...

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)