Juhlameikissä

tiistai 9. joulukuuta 2014

Oletteko te koskaan käyneet meikissä ammattimeikkaaja/-maskeerajan luona? Enpä ollut minäkään, ennen kuin reilu viikko sitten, jolloin pääsin tutustumaan Kauneushoitola Onnin ja Olivian Beritin taitavaan työskentelyyn. Berit työskentelee siis samassa hoitolassa, jonka Maija loihti minulle muutama viikko sitten uudet upeat räpsyt. Klassisten ripsien tekijän työnsä ohessa Berit toimii myös  meikkaaja-maskeeraajana ja juhlakampausten tekijänä. Minä pääsin yhteistyömerkeissä tutustumaan siihen, miltä se kerrankin tuntuu lähteä juhlistamaan pikkujouluja huolella tehdyssä kampauksessa ja kunnon juhlameikissä. Juttelimme Beritin kanssa yhdessä ensin siitä, millaisessa kampauksessa ja meikissä tuntisin oloni kotoisaksi, ja kun kerrankin oli tilaisuus, toivoin vahvoja sumusilmiä ja kiharapohjaista kampausta, joihin omat taitoni eivät tavallisessa laittatumisessa koskaan riitä.
IMG_9406.jpg
Meikissä käytettiin Joe Blascon tuotteita, joista olen kuullut paljon hyvää, mutta joita en ole itse koskaan testannut. Tuotteet osoittautuivatkin todella loistaviksi, sillä vaikka pikkujouluiltamme jatkui tanssin merkeissä pitkästi pikkutunneille saakka, en koko illan aikana joutunut korjailemaan meikkiä lainkaan, muuten kuin huulimeikin osalta. Tämä tuntui kerrassaan uskomattomalta, mutta myönnettävä se on, että ammattilaisen taidoilla ja kunnon tuotteilla meikki on tosiaan mahdollista saada kestämään. Totesinkin, että me suomalaiset taidamme turhaan pihistellä juhlapäivienkin osalta itseemme panostamisessa. Seuraavan kerran, kun ohjelmassa on koko päivän (tai yön) kestävät juhlat, vaikkapa jonkun ystävän häät, marssin takuulla ammattilaisen laitettavaksi.
PicMonkey%20Collage.jpg
Meikin jälkeen päästiin kampauksen kimppuun. Minun hiuslaatuni näin talvisaikaan on mallia leijumme sähköisenä kehänä pään ympärillä, ja Berit saikin käyttää melkoisen arsenaalin tuotteita jo pelkästään kuontaloni tainnuttamiseen, Sitten lähdettiin rakentamaan toiveideni mukaisesti kiharakampausta, mutta jo puolivälissä kiharrusurakkaa totesimme, että jos haluan kampauksen kestävän vauhdikkaammassa menossa mukana, on parempi kiinnittää kiharat kiinni, etteivät mokomat heti suoristu. Lopputulos olikin todella mainio, ja kirvoitti kiittelevän kommentin jopa lähikaupan kassalta, jossa kotimatkalla piipahdin. Pitkään hiukseenhan on itsellä ainakin minun mielestäni todella haastavaa laittaa mitään kovin monimutkaisia kampauksia, kun omat kädet väsyy kannattelemaan kiharrinta kovin kauaa, ja peilin kautta kampauksen rakentumisen hahmottaminen on melkoisen hankalaa. Lisäksi ammattilaisen penkissä istuessa tulee bonuksena se hemmottelun tuntu, kun itse saa vaan rentoutua.
                                     Arvatkaapa vaan, millaiset mustat silmänaluset kätkeytyy valmiin lopputuloksen alle...
                                                               Sinne jäivät valvotut yöt Beritin penkkiin, ainakin hetkeksi.
IMG_9453.jpg
(Ja keksittekö kuka vastasi tämä portretin ottamisesta? No Jamppa 3v. Antakaa siis anteeksi,että kuva on vähän tärähtänyt. Kamera nökötti tosin jalustalla, mutta Jamppa polkaisi joka kerta (langallista) kaukolaukaisinta painaessaan niin tomerasti myös jalan maahan, että hyvä ettei koko hökötys kaatunut.)
Jos siis sinulla on tuloillaan juhlapäiviä ja haluaisit näyttää erityisen huolitellulta vaikkapa häissä, ristiäisissä tai ystävän polttareissa, pirautahan Beritille ja kysäise vapaita aikoja. Nykyään myös erilaiset koulujen juhlapäivät kuten Wanhojen tanssit ja lakkiaiset tai valmistujaiset ovat upeita tilaisuuksia nuorille naisille saada laittautua erityisen kauniiksi. Käykäähän ainakin klikkamassa itsenne Facebookissa Onnin ja Olivian seuraajiksi, niin pääsette kärryille hoitolan ihanien naisten uusista kuulumisista ja vapaista ajoista. Ja muistutuksena vielä, että Beritillä on vuoden loppuun saakka klassisista ripsistä -20% alennus. Nyt jos koskaan on siis hyvä tilaisuus testata ripsienpidennyksiä, jos sellaisista on joskus haaveilut.



                                   *Postaus toteutettu yhdessä Kauneushoitola Onnin ja Olivian kanssa.* 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)