TGIF

Huh. Olen monesti pitänyt tuttavien Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa viljelemää TGIF:iä aivan turhanpäiväisenä ilmauksena, minä kun koen, että touhukkaan kolmevuotiaan kanssa viikonloput ovat ihan yhtä työntäytteisiä kuin arkipäivätkin. Tänä perjantaina kuitenkin tuntuu siltä, että voi kerrankin päästää suustaan tuon samaisen huokauksen. Onhan seuraavissa kahdessa aamussa ainakin se etu, että ei tarvitse olla ahtamassa tenavaa tuhansiin vaatekerroksiin ja toppahaalareihin jo vartin yli seitsemältä, niinkuin arkiaamuisin, vaan saa ehkä jopa makoilla olohuoneen matolla Postimies Patea katsellen puoli yhdeksään saakka, ennenkuin aletaan touhuamaan. Jostain syystä tämä kellojen siirtäminen talviaikaan ottaa minulla vuosi vuodelta kovemmalle, ja jotenkin en vain saa siirrettyä itseäni uudelle aikavyöhykkeelle. Iltaisin torkun jo yhdeksän maissa silmät ristissä, eikä asiaa auta sekään, että Jamppa puolestaan herää edelleen virkeänä (kesäajassa myöskin yhä eläen) noin viideltä. Tämän marmatuksen lisäksi todettakoon vielä, että PT pistää salilla allekirjoittaneen jo niin koville, että treenipäivinä, kuten tänään,  kävelen tutisevin jaloin kotiin haluaisin vain valua lattialle kuin märkä rätti ja vanua siinä nukkumaanmenoon saakka. Yhtä aikaa niin mahtava ja niin kauhea tunne. Arvatkaapa vaan onnistuuko märkärätteily Jampan kanssa? Noup. Ja valivali. Näissä merkeissä, aion juuri tehdä sohvaan pesän ja linnottautua katsomaan boksilta Unelmien Poikamiestyttöä. Kas siinä sellainen hömppäohjelma, joka pelastaa pahimmankin päivän. Rentouttavaa viikonloppua!

                                                            Had a kind of a rough week. TGIF.