Laiskan naisen kesäkynnet

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Siihen nähden, että en pääsääntöisesti ole näyttäytynyt viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen (jep, aloitin aikaisin) ilman kynsilakkaa, olen kuitenkin suhteellisen laiska värkkäämään kynsiini mitään erikoista. Kerran taisin yrittää kokeilla liimailla kynsiini pieniä glitterjuttuja, mutta päivän päätteeksi löysin ne tukastani, ja totesin, että jälleen kerran on vanhassa vara parempi. Kikkaillaan siis mielummin väreillä, kun askartelutaidot ja into ei yksityiskohtiin riitä. Italian reissulla kävin taas paikallisessa kosmetiikkataivaassa Kikossa, ja hurahdin jälleen kerran heidän kynsilakkaosastollaan. Olen ennenkin mainostanut Kikon lakkoja ylivoimaisiksi hinta-laatusuhteeltaan, ja kun lakkapullon hinta oli nyt kesäalessa 1.90 - 2.90, niin niitähän lähti sitten mukaan oikein vuoden varoiksi. Laiskan naisen viikonlopun väripläjäys näytti sitten tällä kertaa tältä.

IMG_5180.jpg

Kolmea eri violetin sävyä sudittuna vuorotellen. Joku saattaisi taas vallan kauhistua, mutta kun se ulkoasu on aina muuten niin mustanpuhuva, niin sallittakoon moinen väri-ilottelu edes kynsissä.
En muuten laskenut liikkeessä montako lakkaa tiskille kannoin... tulihan niitä sitten...

IMG_5013.jpg

Kikolta löytyy tosiaan kosmetiikkaa joka lähtöön, joten tuli vähän muutenkin täydennettyä varastoja. Huuli-, ja silmämeikin pohjustustuotteiden lisäksi löysin hyllystä jotain itselleni uutta, nimittäin värittömän huultenrajauskynän. Mikä neronleimaus, Ei enää tuhannen eri sävyistä kynää vajaakäyttöisenä meikkipussin pohjalla, vaan tämä yksi väritön, jolla saa punan pysymään paikallaan. Jippii. Turhamaisen naisen elämän pieniä riemuja. Myös monta vuotta jahdattu täydellinen huulipunasävy löytyi edullisesti, sekä mahtava vaahtomeikkivoide. Kyseinen puteli muuten puuttuu kuvasta, kun on on jo muuttanut asumaan meikkipussukkaani ja hieman reissussa nuhjaantunut. Ystävällisen myyjättären mallia noudatellen päätin myös ryhtyä kokeilemaan meikkivoiteen levittämistä siveltimellä. Aiemmin olen käyttänyt sientä tai sormia, mutta tällähän saa loistavan lopputuloksen. Harmi vaan, kun tämäkin meikkivoide on jatkossa hieman hankalasti saatavilla. Tulee putelille hintaa, kun pitää aina lähteä se Italiasta saakka noutamaan. Olen nimittäin saanut juuri kuulla, että toinen lempisarjani No 7 ei enää myy meikkituotteitaan Suomessa (juuri kun löysin heidän valikoimastaan sen täydellisen meikkivoiteen), vaan keskittyy Suomen markkinoilla vaan ihonhoitotuotteisiin. Buu. Jos joku teistä tietää verkkokaupan, mistä No7:iä (tai kenties peräti Kikoa) saa hankittua kohtuullisin postikuluin, ottaisin vinkin kiitollisena vastaan.

IMG_5029_2.jpg

Ps. Tulihan ne helteet sieltä. Ensi viikolla kynsilakka taitaakin olla ainoa suotuisa kaunistuskeino, kun muut tuotteet sulavat samantien... Aurinkoista viikonalkua!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)