Tähdet tähdet

lauantai 29. marraskuuta 2014

Taisin viime vuonna otsikoida adventin alkamisen aikoihin samoilla sanoilla saatuani ripustettua valotähdet ikkunaan. Tänä vuonna ajattelin heittäytyä vallan hurjaksi, ja jättää ensimmäistä kertaa historiassa valotähdet kokonaan ripustamatta, tai sitten laitankin ne työhuoneen ja Jampan huoneen ikkunaan olohuoneen sijaan. Olen nimittäin ripustanut ikkunaan olohuoneen ja ruokailutilan väliin minikokoelman House Doctorin paperisia valottomia tähtiä, ja tuumailin, että ehkäpä kolme tähteä yhteen tilaan riittää. Viime vuonna ostin tuon pienemmän mustan tähden ja nyt piti saada muutama lisää. 

IMG_9135.jpg
Ja arvatkaapa vaan, onnistuuko tähtiä kuvaamaan? Päivän muutaman valoisan tunnin aikana tulos oli yllä oleva ja illan alkaessa hämärtää ei lopputulos suinkaan muutu sen paremmaksi. Mutta näin paikan päällä katseltuna tähdet ovat kyllä kovasti mieleiset. Samoin tenavalle. Jamppa on ollut erittäin riemuissaan kertoessaan kaikille kuulijoille, että hän on laittanut tähdet ikkunaan (eli leikkasi saksilla sopivanmittaisen narun minun taiteillessani jakkaralla tähtien kanssa. )
  IMG_9212_2.jpg     

Tunnelmallista ensimmäisen adventin aikaa!

                                       
                                       A tiny collection of House Doctor paper stars on my living room window.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)